1981-85 ”Täältä tulee Yö”, Olli Lindholm

Kun Talvella 1980 näin Reposaaren VPK:n talolla STRIX-yhtyeen tai kun ensimmäisen kerran kuulin Jussi Hakulisen lauluja, olin myyty mies. Noita lauluja haluan laulaa. Olin oman bändini (T.T. Salonen Judas Bänd) kanssa lämmittelemässä STRIXIÄ kyseisellä VPK-talolla ja minut valtasi outo tunne, jonka olin kokenut kerran aiemminkin kuullessani ensimmäistä kertaa Pelle Miljoonaa ja kappaleen Häpeän olla valkoinen. En enää muista minkä laulun Jussilta kuulin, mutta tunne oli sama; vilun väreet, se on suuri asia musiikissa kun tuntee vilun väreet.

Kysyin illan päätteeksi Jussilta että voisinko laulaa hänen tekemiään kappaleita ja sain myöntävän vastauksen. Kevään -81 aikana meillä oli muutamaan otteeseen ollut puhetta yhteistyöstä, ja kun STRIX loppukeväästä hajosi, perustimme bändin jolle ei vielä ollut nimeä. Kitaristiksi hommasin Jani Viitasen, joka vaikutti enemmän keskityylin musakuvioissa. Yhteinen harrastus meillä kuitenkin oli: PELMU, Porin Elävän Musiikin Yhdistys, joka oli yhteinen tekijä monelle porilaiselle nuorelle soittajalle. PELMU mahdollisti sen, että meillä oli edes jonkun verran keikkoja.

Yö Rockin SM -81 alkukarsinnoissa

Yön ensimmäinen rumpali Harri Varhala ei jatkanut bändissä, ehkä vain kolmisen kuukautta. Toinen rumpali, Tapio Wallin viihtyi mukana vajaat puoli vuotta, mutta hänen kanssaan Yö teki jo muutaman keikan, mm. Rockin SM-alkukarsinta -81.Voiton vei proge-yhtye Shark ja toiseksi tuli Even orkesteri Jewe kelaa. Me olimme hyviä kolmosia.

Alkuvuonna -82 ei paljoa tapahtunut Yö-rintamalla noin keikkamielessä. Olimme saaneet uuden rumpalin Veikko Lehtirannan Uiva Ooppera- orkasta ja kevät kului harjoitellen viikonloppuisin kun Jani oli armeijassa. Olin perustanut Liuhun kanssa Appendixin , jonka kanssa keikkailu ei jättänyt ketään kylmäksi. Keikkammme olivat melkoista “kohkaamista” ja niistä taisi koitua enemmän harmia kuin iloa. Meillä punkkareilla oli taito ampua yli sekä esiintymisessä että kannustamisessa. Teimme Appendixin kanssa omakustannelevyn Ei raha oo mun valuuttaa, josta on vuosien saatossa tullut melkoinen punk-klassikko. Kappaleen sävellys oli minun ja sanat Jussi Hakulisen.

Yön kanssa oli melko hiljaista syksyyn, kunnes rockin SM: n alkukarsinnoissa voitimme Porin karsinnan. Muistan kun tuomaristo kertoi järjestystä kympistä ykköseen ja jäljellä oli enää me ja Jewe kelaa. Hiljaisuus – ja toiseksi tulee Porin alkukarsinnoisa Jewe kelaa. Meitä oli noin parikymmentä kaveria jotka joko harjoittelivat tai muuten viettivät aikaansa Poikkikatu 8 treenikämpällä. Me kaikki hyppäsimme ilmaan ja halasimme, itkimme ja huusimme onnesta. Me voitimme. Tuomari luki perusteet ja toivotti Yön tervetulleeksi lavalle esittämään vielä yhden laulun. Soitimme Skitsofreenikon päiväkirjan, joka meni ihan läskiksi kun kohkasimme lavalla niin ettei soitosta tullut mitään.

Loppusyksy kului harjoitellen ja odotellen Seinäjoen kaksipäiväistä loppukilpailua. Lauantaina esiintyi 15 bändiä, joista selviytyi sunnuntaille viisi. Meitä oli bussilastillinen porilaisia kannustamassa omia poikia ja se tunnelma kun tuomarit ilmoittivat, että Yö on yksi sunnuntain bändeistä, silloin oli riemu rajaton. Illalla Hotelli Cumuluksen yökerhossa tapasin ensi kerran Epe Heleniuksen. Hänellä oli rinnasaan Yö-tarra, jonka managerimme Timo Järvenpää oli hänelle antanut. Epe kertoi, että hän piti Yöstä ja oli sopinut Järvenpään kanssa että rupeamme tekemään Poko Rekordsille demonauhaa, kävi sunnuntaina kuinka vaan. Sunnuntai meni plörinäksi johtuen lauantain kaljoittelusta ja jäimme kolmanneksi. Voiton vei 22 Pistepirkko ja toiseksi tuli JSS. Jo parin viikon päästä aloitimme demonauhan teon ulvilalaisessa studiossa ja viiden kappaleen nauhalla oli kappale Likaiset legendat I. Nauha Epelle ja viikon päästä soitto, että studioon pojat! Singlebiisi Likaiset legendat I ja B-puolena Kuljen. Kävipä äkkiä, kun vauhtiin päästiin. Näin jälkikäteen ajatellen en olisi ikinä valinut singlebiisiksi legendoja, onneksi ei saatu sitä itse valita. Valinta olisi ollut Raaputtamalla rakkautta, joka ei ole edes koskaan levylle asti päässyt. Kiitos Epe!

Eipä voisi yhtenä vuonna tapahtua paljon enempää kuin vuonna 1983. Tammikuun toisena matkasimme MSL-studiolle singlen tekoon ja tyylillemme uskollisena aloitimme munimisten ja sähläilyjen sarjan, jota on jatkunut 20 vuotta. Reippaan elämänmenon johdosta jouduin laulamaan singlen uusiksi, kun ääneni kuulosti kehnolta tai siis hirveältä. Poko Rekords täytti 5 vuotta ja juhlat olivat Hotelli Rosendahlissa. Tulimme suoraan studiosta esiintymään ja muutenkin teimme selväksi mitä tuleman piti. Viitanen käski manageri Karppasen haistaa paskan, kun hän tuli kertomaan Janille että Juice Leskinen haluaisi tavata meidät. Juice oli muuten ensimmäinen julkisuuden henkilö, joka noteerasi meidät. Maaliskuun 19. päivä oli suuri päivä. Olimme lämppärinä Juicelle Köyliön Lalliksella, paikassa jossa olimme käyneet itse katsomassa bändejä jo vuosia. Järjestysmiehet eivät tahtoneet päästää Lehtirantaa lavalle, koska olivat paria viikkoa aiemmin teljenneet hänet putkaan huonon käytöksen vuoksi. Singlen ilmestymisen aikoihin täyttelimme postikortteja, joissa äänestelimme omaa singleämme listalle ja Rockradion toivelauluissa Likaisia legendoja toivottiin jo ennen julkaisua nimimerkillä “Tyttö Ulvilasta”. Se tyttö oli Hakulinen. Hyvä me! Kesällä -83 oli muutama isompi keikka ja suurimmat niistä Ruisrockin teltta ja Saapasjalkarock. Ruisrockin keikan lehtiarvostelu kuului: “Yö pelasti Ruisrockin”. Oli melko mukava paistatella sunnuntaipäivää festivaalialueella ja riidellä Musta Paraati- yhtyeen Pandan kanssa siitä kumpi on kumman näköinen, minä Pandan vai Panda minun.

Elokuussa -83 ilmestyi single Särkynyt Enkeli ja se singahti listojen kärkeen ilman meidän postikorttejakin. Syyskuussa -83 levytimme Varieteen ja siitä levytyksestä voi kyllä kerskua kuinka paljon haluaa. Kuusi päivää, levy purkissa miksauksineen ja kertaalleen lennettiin hotellistakin ulos. Epe Helenius huusi niin että korvat vinkui kuin Motörheadin keikan jälkeen. Tuli Porin pojille selväksi, että aiheuttamamme vahinko oli melko iso, koska pitkän taivuttelun jälkeen kyseinen hotelli uskalsi ottaa rokkareita yöpymään ja me ikäänkuin näytimme pelon olleen aiheeton ja järjestimme vähän juhlia huoneissa. Kaiken kukkuraksi Jani ilmoitti hotellin johtajalle ettei yksikään Pokon bändi tule tähän läävään, johon johtaja vastasi, että pitää paikkansa.

Varietee ilmestyi 13. marraskuuta melkoisen tv-kampanjan saattelemana ja kun olimme 31.12.1983 Aitoossa keikalla, saimme levy- yhtiöstä sähkeen:
48 päivää. Stop. Yli 50 000 levyä. Stop. Olette tehneet musiikin historiaa. Kiitos, toivoo Epe ja hyvää Uutta Vuotta.”

Ensimmäinen todellinen keikkavuosi oli vuosi 1984. Tiedossa kiertämistä ympäri Suomea ja teinihysteriaa jollaista ei Suomessa ennen näin suurena oltu nähty. Yö piti nähdä ja meitä piti koskettaa vaikka hajottamalla keikkabussin ikkunat. Parhaina päivinä yli 130 kirjettä päivässä, eikä ollut paikkaa missä olisi voinut olla rauhassa. Jännin kokemus oli helmikuussa, kun teimme pari yhteiskeikkaa Eppujen kanssa ja kuljimme heidän bussilla. Maaliskuun lopussa olimme Lepakossa, joka oli porilaisille outo paikka. Muistan miten meitä jännitti, että näemmekö oikein punkkareita siellä. Teimme myös livelevyn Tavastialla johon äänitettiin biisiharvinaisuuksia ja levyä painettiin “vain” 15 000 kappaletta. Ja tapahtui niinä päivinä on hyvä levy, joka on soitettu päin mäntyä. Kesäsingle Laulu meille kahdelle myi melkein 10 000, joka on mieletön määrä singlelle.

Jani Viitanen Tuuliajolla (Takana kurkkii Aku Syrjä)

Kesän -84 kohokohta oli Tuuliajolla- kiertue. Sen piti olla kohokohta, mutta minä en kestänyt touhua montaa päivää vaan siirryin roudareiden kuskiksi. Alkureissu meni vielä kun vedettiin Popedan Melartinin kanssa intiaani-lookia päähineet päässä pitkin Itä-Suomea mutta lopussa en enää kestänyt armotonta juomista. Ammattilaiset olivat ammattilaisia. Monessa eri yhteydessä Jussi joutui hankalaan tilanteeseen kun pääasiassa naistoimittajat neuvoivat Jussia jättämään Yön syystä että me muut olemme juntteja. Tuuliajolla-kietueen jälkeen menimme suoraan studioon Lempäälään kolmeksi viikoksi. Jälkikäteen olen ajatellut, että miten järjettömästi me kaiken teimme. Ei sellaisen rumban jälkeen missä koko vuoden olimme olleet voi mennä studioon. Biisejä ei oltu treenattu yhtään ja mietimme vain, että millainen levy pitäisi tehdä todistaaksemme kriitikoille osaavamme tehdä muutakin kuin hittibiisejä. Hyvä esimerkki siitä on kun menimme Hittimittariin, niin esitimme Napolin, joka on aivan hirveä biisi.

Keikalla 84

Nuorallatanssijan kevätshow, jos sitä nyt siksi voi kutsua, oli meille ehkä siitä uutta että esiinnyimme selvin päin tai ainakin melkein. Se oli Jussin tahto, jota meidän oli vaikea toteuttaa, koska me halusimme olla kuin Juice, Eput ja Popeda. Ja se tarkoitti niin sanottua “reilua meininkiä”, halusimme olla vanhan liiton miehiä. Pikkuhiljaa meidän touhut kypsyttivät Jussin ja juhannuskeikan jälkeen, kun menimme Punkaharjulta yöpymään Savonlinnaan, Jussi sanoi että hommat loppu tähän. Hän sanoi tekevänsä enää vain viimeisen juhannuskeikan. Istuimme minä, Jani ja Liuhu Savonlinnassa aamulla itkien ja litkien, vitsit olivat vähissä. Kaikki tuntui tyhjältä, ei näkynyt mitään valoa tai ei ollut mitään käsitystä miten tästä jatketaan eteenpäin. Silloin kun Yö perustettiin, yli puolet biiseistä olivat minun mutta silti laulujani ei ollut Yö levyttänyt, ainoastaan Appendix. Eli ei ihme, jos pisti vakavaksi.