1990-96 ”Uuteen nousuun”, Olli Lindholm

Jos vuonna 1990 olisi lyönyt vetoa, että Yö-yhtye on Suomen suosituin bändi vuonna 1995, olisi kerroin ollut hirmuinen. Alkuvuonna ei montaa keikkaa ollut, minä nautin siivoushommista sekä rakastuneena olemisesta, kunnes heinäkuussa yhtenä yönä Jani soitti minulle, että hän on potkinut Liuhun, Veken ja Mielosen pois ja että meidän tulisi koota levytyskokoonpano ja tehdä levy. Sen jälkeen sitten pillit pussiin kun kaikki omistamamme valot, bussi ja muut romut on myyty. Olimme levy-yhtiöönkin velkaa jonkin verran, kun Epe oli joskus jelpannut meitä valokaluston uusinnassa. Kun kerroimme lopettamisaikeistamme kirjanpitäjällemme, hän sanoi: Ei käy, ette voi, olette velkaa yli 100.000 markkaa.” Nyt oli pakko pysähtyä miettimään ihan oikeasti että mitä tehdään. Enää en voisi etsiä muista syytä tähän soppaan, vaan minun oli kerta kaikkiaan pakko ryhdistäytyä.

Ensimmäiseksi piti järjestää bändiin soittajat. Rumpaliksi saatiin Frogley, joka soitti jossain Brasilia-projektissa. Jani oli tavannut Frogleyn Puntti Valtosen häissä ja kysynyt häntä levytyskokoonpanoon rumpaliksi. Jo samana yönä Jani soitti minulle, että Frogley on Yön uusi rumpali ja minä hätähousuna soitin jo samana aamuna Frogleylle: Onko totta että tulet Yöhön?”, johon krapulainen rumpali vastasi unenpöppörössä että joo. Näin hänestä tuli puolivahingossa Yön rumpali. Jesusta olin kiinnostunut hänen Pelle Miljoona-taustansa vuoksi. Soitin Pellelle ja kysyin Jesun numeroa soittaakseni hänelle. Shokin jälkeen Jesu lupasi tulla kokeilemaan treeneihin. Mitään muuta hän ei luvannut. Parien treenien jälkeen oli selvää, että minusta ja Jesusta tulisi ystävät.

Kangasjärven Mikon löytyminen oli melkoinen sattuma. Servi Systemsillä oli töissä yksi Pylkkään Jouni, joka oli työparini ja joskus tuli vain puhetta, että tuntisiko hän ketään hanuristia. Hakulinen oli tehnyt yhden jazz-valssin, johon tarvittiin haitaria. Pylkäs tunsi nuoren lupauksen nimeltään Mikko. Soitin Mikolle kysyäkseni osaako hän soittaa valssia, tietämättä että hän oli nuorten maailmanmestari haitarin soitossa. Mikko sanoi osaavansa ja osoitti kiinnostusta ainakin levyn tekoon. Samaan aikaan olin sopinut riitani Jussin kanssa ja hänestä tuli taas Yön yksi biisintekijä. Rupesimme harjoittelemaan levyä varten ja teimme myös syksyllä jokusen keikan, mutta totuuden nimessä kyllä tämäkin syksy oli enemmän peukaloiden pyöritystä. Silti jotain ryhdistystä oli tapahtunut ja siitä näyttönä oli Vie mut minne vaan, joka on ollut yksi bändin isoimmista hiteistä. Vaikkakin tästäkin biisistä tuli iso vasta vuosien jälkeen. Sanoittajana biisissä oli Ari Ahonen, joka tuli täydestä pimennosta erään punttisalin osakkaana.

Saimme valmiiksi Antaa soittaa -levyn. Levyn nimibiisi oli Leskisen käsialaa ja kertoi Persianlahden sodasta. Tuntui käsittämättömältä seurata CNN:ltä suorana lähetyksenä “Operaatio Aavikkomyrskyä”. Keikkoja ei vielä paljon ollut, mutta moneen vuoteen en ollut samanlaisia fiiliksiä tuntenut, kuin silloin. Sellaiset laulut kuten Syksyn raskaat askeleet, Raunioilla, Liekki, Vie mut minne vaan, Anna valo yksinäisyyteen ja Menköön menojaan olivat hyvää Yö-materiaalia ja etenkin Hakulisen tekstit olivat hyviä. Toukokuussa, kun viimein oli levynjulkistamiskeikka Cabaree Oscarissa Tampereella, tuntui pitkästä aikaa hyvältä.

Kesällä 1991 Mikko joutui jättämään bändin, kun hän lähti suorittamaan asepalvelusta puolustusvoimien soittokuntaan. Se oli kova isku meille, kun Mikon rooli soitannossa oli tosi iso. Jesu osti Mikon korvaajaksi sekvensserin ja opetteli ihan pystymetsästä tekemään basso-, rytmi- sekä kosketinpohjia meidän keikkasettiin. Vaikka olimme saaneet levytysasiat parempaan kuosiin, ei keikoista tahtonut tulla mitään. Syy oli minun, olin menettänyt kaiken uhon ja itsevarmuuden joka minulla oli ollut. Yritin saada latausta viinalla ja valitettavan usein juuri minä olin bändin heikoin lenkki. Heinäkuussa, kun olimme Kouvolan Rubiinissa, ilmoitti paikan ravintolapäällikkö meidän miksaajalle Välkkilän Heikille, että Yö olisi hyvä bändi jos tuo laulusolisti olisi parempi. Itseluottamus kun on kateissa, rokkihommia on pirun paha tehdä ja todella nopeasti oppii ottamaan alkoholista kainalosauvan.

Koko ajan mentiin pienin askelin parempaan suuntaan ja yksi tärkeä juttu oli astunut takaisin kuvioihin, nimittäin tulevaisuudesta puhuminen. Muutamaan vuoteen ei oltu huomisesta puhuttu, mutta nyt kun Jesu ja Frogley olivat uusia naamoja heillä oli näytön paikka. He pistivät entisiin teinitähtiin vauhtia. Toinen merkittävä asia tulevaisuutta ajatellen oli Janin kunnianhimo studiotöitä kohtaan. Hän jaksoi päivästä toiseen tehdä töitä musiikkimme eteen ja sitä kautta hän sai arvokasta työkokemusta myös tuleviin projekteihin muiden bändien äänitys- sekä tuotostöissä.

Vuodesta 1992 kirjoittaminen tuntuu ihmeelliseltä. Vaikka kuinka muistelen, en saa mieleeni juuri mitään. Johtuisiko se siitä, että elämäni suurin asia eli ensimmäinen lapsi syntyi syksyllä. Se varmaankin peittosi alleen kaiken muun mitä vuonna -92 tapahtui. Tarkistin ohjelmatoimiston arkistoista, että keikkoja teimme kohtuumäärin eli noin 50 kpl ja se on aika paljon, koska pidin kolmen kuukauden isyysloman. Ainoa levy, jonka teimme, oli Tänä yönä- minilevy. Idea omia uuden aallon suosikkibiisejä sisältävän levyn tekoon syntyi Kouvolan Rubiinissa, jossa takahuoneena toimii kabinetti. Sinne kabinettiin oli asennettu myös discon kovaääniset. Pari tuntia tanssibiisejä kuunneltuamme Jani hermostui ja totesi: “Mää soitan Epelle ja sanon, että Yö tekee punklevyn. On tää niin paskaa musaa.” Mitä, punklevy?, me kysyimme. Niin, sanoi Jani: “Tehdään Pelleä, Woudea, Problemsia ja Ratsiaa levyllinen. Kyllä Epe suostuu kaikkeen hulluun mitä sille ehdottaa.” Niin menimme MSL-Studiolle ja teimme levyn Tänä yönä.

Kappalesta Täältä tulee Yö tuli todella iso keikkahitti, joka päätyi myös tuplakokoelmalle vuonna 2001. Huvittava tapaus Tänä yönä -levyn harjoituksissa oli kun Jesu ehdotti harjoituskämpäksi Lasse Liemolan säilyketehtaan tiloja Hesassa. Siellä me sitten treenattiinkin. Siellä oli monta treenikämppää ja yhdessä treenasi Problems. Me harjoittelimme juuri laulua Rakkauden unta, kun Problems -yhtyeen soittajia meni omalle kämpälleen. He tunnistivat biisin ja säntäsivät siihen kämppään, jossa me soitimme, koska luulivat Tumppi Varosen laulavan siellä heidän biisiään jonkun toisen bändin säestyksellä. Ovi aukesi ja me lopetimme soiton. Kahdeksan soittajaa katsoo toisiaan kunnes joku Problemseista kysyy: “Mitä te täällä teette?” johon minä sanon: ” Harjoitellaan.” Kyllä jätkät varmaan ihmetteli miksi Yö treenaa heidän biisiään.

Vuosi 1993 oli ripeä vuosi koska saimme aikaiseksi kaksi levyä. Tuli Kymmenes kevät, jossa bändi alkoi selvästi soimaan hyvin ja Jani oli ottanut ison harppauksen äänittäjänä ja tuottajana. Janin todellinen löytö oli Hootersin “Johnny B” josta tehtiin suomeksi Angelique. Kuuhullut on Costellon käsialaa ja siitä on tullut tosi iso hitti niinkuin Angeliquestakin. Uusi versio Likaisista Legendoista oli huono veto, mutta koska Jussi teki Legendat kolmosen se tuntui sopivan siihen.

Vuosi -93 oli selkeästi ensimmäinen vuosi jälkeen vuoden -88 jonka pystyi myymään suht kivuttomasti ja järkevästi. Pistokeikat Pelloon olivat nyt mennyttä aikaa ja teimme pelkästään useamman keikan putkia eikä pelkästään sitä mitä sai. Yksi hienoimmista Yö-biiseistä joka unohtui edellä on Kiertolainen. Paljon kauniimmaksi ei voi laulu tulla. Jussi on aina osannut tehdä herkät laulut.

Frogley ja “Katujen Kuningatar”

Loppusyksystä teimme livelevyn Täältä tulee Yö. Täytyy sanoa, että sitä levyä ei tuotettu vaan vietettiin. Jälki ei ole häävi, mutta fiilis oli sitäkin kovempi. Ensimmäinen keikka, jonka äänitimme oli Kuopio ja se meni aivan piloille. Jotain teknistä häikkää ilmeisesti oli, koska kaikkea ei saatu äänitettyä. Alkuspiikki, anteeksipyyntö siitä että laulaja käy pissalla, sekä Janin Hurriganes-veto, jonka pistimme piilobiisiksi levylle ovat tältä keikalta. Kuopiossa lavalle nousi myös Arto Käck, joka oli kesällä lehdissä katoamisensa vuoksi. Alavuden keikalta taidettiin saada Katujen kuningatar mutta ei paljon muuta. Eli melkein koko levy tehtiin Köyliön Lallintalon keikalta, joka tapansa mukaan onnistui keikkana hyvin. Lallintalo on varmaankin ainoa keikkapaikka, jossa emme ole koskaan tehneet huonoa keikkaa. Vaikka Täältä tulee Yö onkin rosoinen kaikin puolin, se tehtiin itse. Äänitysauto oli Lapualta yhden Latva-Teikarin Tapsan, joka oli myös miksaillut Yötä joskus ja kannen kuvatkin me otimme itse.

Kaksi valokuvaa jotka ovat sydäntäni lähellä ovat Myrskyn jälkeen -levyn sisäpussi autoineen ja roudareineen sekä Liven sisäpussi koko poppoon kanssa. Yksi tärkeistä ihmisistä Yön 90-luvussa oli Aki Kangas, joka oli 80-luvun puolivälissä silloin tällöin meidän roudaripoika ja josta hissukseen tuli vakituinen valomies, joka osti valo- ja äänilaitteiston 90-luvun alussa Välkkilän Hessun kanssa. Näin meillä oli koko ajan hyvät valot ja PA-kamat. Hyvä vuosi joka antoi paljon itseluottamusta tuleville vuosille.

Vuoden 1994 voisi vaikka nimetä toisen murheeksi ja toisen onneksi. Nimittäin jos Kolmas nainen ei olisi hajonnut olisi tuskin Hanhiniemen Paulilla ollut sellaisia paukkuja meidän levylle ja erityisesti minulle. En koskaan pitänyt Kolmannesta naisesta ja monta kertaa pitikin nielaista ennen kuin sain soitettua Paulille. Toki tiesin että Pauli on hyvä sanoittaja, etenkin kun olin kuunnellut Popedan Tahdotko mut tosiaan -biisin mutta silti, Pauli Hanhiniemi on juntti, ajattelin. Ei sen kanssa voisi tulla toimeen ikinä. Vaan toisin kävi.

Soitin ja esittelin itseni, kerroin mikä on Yön tilanne ja että tarvitsemme tekstittäjää. Paulin ensimmäinen kysymys oli että tekisikö hän melodiat myös. Ei, ei. Vain tekstin, minä teen melodian, sanoin. En tiennyt että Kolmannen naisen tapa oli tehdä biisit ilman melodiaa, eli pelkät sointukulut, riffit, soolot ja sovitus. Sanoittaja sitten teki melodian, jännää. Olimme studiossa tehneet pohjia, jotka olin hyräillyt ja menin kasetin kanssa tapaamaan Paulia. Sovittin, että hän saa vapaat kädet muuttaa melodioiden kulkuja jos kokee sen parhaaksi. Sitten sain kysyttyä Paulilta asiaa, joka on poikinut monta isoa laulua ja rakkaita tekstejä ihmisille: “Voisitko opettaa minua laulamaan? Haluaisin lopettaa huutamisen ja opetella laulamaan.”

Näin sai alkunsa yhteistyö, joka on suonut minulle ne musiikin tärkeimmät asiat, ne joita minä arvostan. Vilunväreet, liikutus ja into. Se tunne joka on minut vallannut esim. biisejä Mustat päivät jäädä saa, En rakasta sua enää, Satelliitit, Yötä vastaanottamaan, Sua muistoistani pois en saa ja Särkyvää harjoitellessani sekä keikoilla laulaessani on uskomaton. Olen saanut laulaa Leskisen, Hakulisen ja Hanhiniemen tekstejä. Se on iso asia se. Hyviä vuosia -levylle tein toistaiseksi viimeisen oman tekstini. Kun kohdataan on melkoinen sattuma. Se on minun ja Kangasjärven sävellys ja alkuperäinen teksti oli Ari Ahosen mutta se ei minua säväyttänyt. Ensitapaaminen ja laulujen harjoittelu levylle oli todellinen kokemus. Oli suuri helpotus Janille kun hän huomasi, että minä en enää tiuski ja hermoile niin kuin aiemmin studiossa tapanani oli ollut. Mustat päivät jäädä saa on Pauli Hanhiniemen ensimmäinen teksti ja Pauli muutti heti kertosäkeen melodian laulettavammaksi. Hän hoki minulle luureihin: Korrektisti Olli, korrektisti, ei paatosta, anna äänen soida.”

Hyviä vuosia -levy sisälsi myös megahitin Ihmisen poika. Mietin pitkään oliko laulu liian iskelmää ja että mitä kriitikot sanoo jos se on liian pliisu. Iso asia oli myös duetto Pellen kanssa, taustakuorona Klamydia. Koska sydän sanoo niin, kuunnelkaa joskus mikä raivo ja draivi, jee. Selvä merkki tulevasta oli myös radiosoitto, joka nousi eri mittasuhteisiin Ihmisen pojan ansiosta. Pääsimme jopa Radio Mafian studioon soittamaan livenä ja jos rehellinen olen, muistui mieleen ne 80-luvun alun Yö-reissut. Sen verran rempseätä taas touhu oli. Tuottaja T.T. Oksalan lempinimeämä Romuorkesteri alkoi olla taas oma itsensä.

Kun helmikuisen Tampereen Tullikamarin Klubi-keikan vuonna 1995 jälkeen istuimme takahuoneessa, saapui Epe Helenius ja muita levy-yhtiömme ihmisiä meitä moikkaamaan. Epe kertoi suunnitelmasta pistää syksyllä ulos kokoelmalevy ryyditettynä isolla TV-kampanjalla. Tehtävämme olisi yksinkertainen: “Teette edelleen hyviä keikkoja ja syksyksi yksi uusi biisi, josta tulee levyn pilottibiisi.” Lyhyt ja ytimekäs työjako. Me teemme “Alwaysin” eli hienon balladin niin kuin Bon Jovikin kokoelmalleen ja Poko Rekords hoitaa loput. Muistan hyvin kun rupesin tekemään sitä isoa biisiä, olin kyllä kipsissä. Voisiko olla totta, että vielä kerran Yö olisikin iso bändi.

Toukokuussa sain sävellyksen valmiiksi ja vein demon Janille, joka sovitti ja sävelsi lisäksi kertosäkeeseen lisä-ääniä. Kun lopulta biisi oli purkissa, vein sen hyräiltynä Hanhiniemelle. Pauli innostui biisistä ja sanoi ettei minun tarvitse murehtia, tämä on hyvä biisi, tähän on helppo tehdä sanat. Viikon päästä Pauli soitti ja pyysi käymään. Kun näin tekstin ja kun olimme sitä yhdessä treenanneet, tiesin että nyt onnistuttiin. Näin syntyi se “Always” eli Sua muistoistani pois en saa.

Mieleenpainuvin muisto soittohommista on ehdottomasti Ruisrock -95. Olimme sivulavan viimeinen esiintyjä ennen Bon Jovia, joka esiintyi päälavalla. Poko Rekordsin kuvaaja Kari Lahtinen oli kuvaamassa meidän keikkaa saadakseen livekuvia Parhaiden kanteen. Kesken keikan hän näytti lavalla, että katsoisin eturiviin. Siellä Saku Koivu oli Yötä kannustamassa. Minulla leikkasi, pyysin järjestysmiehiä nostamaan Sakun lavalle. Yhdessä lauloimme Tia Marian ja 20 000 ihmistä lauloi mukana. Lahtinen taltioi hetken joka on Parhaiden sisäkannen kuvana. Kun soitimme Ihmisen poikaa, alkoi Bon Jovi esiintymään eikä kukaan lähtenytkään päälavan eteen vaan lauloivat mukana. Se on urani hienoin hetki. Sitten syksyllä syntyi Ella, eli kyllä siinä yhdelle syksylle tapahtumaa oli. Elämä hymyili joka suunnalta ja kaikki tuntui onnistuvan. No toisaalta, oli sitä turpiinkin tullut että joskus näinkin päin.

Parhaat ilmestyi TV-kampanjan kera. Starttasimme marraskuun alussa tien päälle. Eppu Normaali Oy:stä oli tullut meidän uusi äänentoisto- ja autovuokraaja riitaannuttuani edellisen kanssa auton turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Tarkka päivämäärä sille illalle kun tajusin, että nyt käy väkeä ja paljon on 11.11. -95 / Lahti. Olimme ravintolakeikalla, kun tuntia ennen keikkaa tulin Janin ja Frogleyn kanssa jostain kuppilasta esiintymispaikalle. Pysähdyimme koko kolmikko: “Jumalauta, sata metriä jonoa, ei voi olla totta!” Seuraavana iltana Forssa ja sama juttu. Sinä iltana muotoutui myös Yö-yhtyeen slogani JH = Jäitä hattuun. Kyseistä mottoa on hyvä toistaa tietyin väliajoin ettei nouse kusi sinne hattuun.

Kun tiesin keväällä -95 että meiltä tulee kokoelma, rupesin saman tien suremaan sitä että jos kokoelma myy, niin miten käy uusien levyjen. Sen vuoksi touhotin koko talven että keväällä pitää saada uusi levy ulos. Idea oli hullu, mutta kun kerran pääpoppari sitä vaatii niin pakko se on, oli biisejä tai ei. No kun biisejä ei ollut tarpeeksi, päätimme kysyä Petanderin Markulta hänen biisitilannettaan. Markku vastasi että biisejä on vaikka kuinka paljon ja hän toimittikin minulle heti kymmenen biisin demon.

Jani oli jo jonkin aikaa toivonut toista kitaristia orkesteriin ja kun vielä julkinen salaisuus oli, että Markku haluisi soittaa mieluummin kitaraa, etenivät asiat nopeasti. Maaliskuussa 1996 Torniossa Markku soitti ekan keikan Yössä yhdeksän vuoden tauon jälkeen. Samaan aikaan Markku ja Jani tekivät Headline Studiolla pohjia Satelliitti -levyyn, jonka äänitimme Helsingissä ja Tampereella sekä miksasimme Helsingissä. Hanhiniemi joutui melko puristukseen vastatessaan levyn kaikista teksteistä. Mies selvisi kunnialla hommasta, vaikka aikataulu oli aivan järjetön. Juhannuksesta muistuu mieleen ilotulitus Lahdessa. Olimme juhlien viimeinen esiintyjä ja olin tutustunut yhteen pyrotekniikkakaveriin, joka teki meille tarjouksen näyttävästä ilotulituksesta. Räjäyttelimme 35 000 mk arvosta pommeja keikan aikana ja voin todeta, että komea oli.

Syksyllä olimme palkintomatkalla Amsterdamissa, bändi, levy-yhtiön edustajat, kuvaaja sekä ohjelmamyyjä. Hienon platinalevyn luovutustilaisuuden indonesialaisessa ravintolassa sekä paljon muuta mukavaa puhdetta piti se reissu sisällään.

Yötä vastaanottamaan -biisistä tuli iso hitti ja Satelliitit -biisiä rupesin esittämään myöhemmin Yön ja Olli Lindholm Trion keikoilla. Tilannehuumoria toukokuusta kun olimme Nordmanin lämmittelijänä Turussa Typhoonissa: Keikka onnistui tosi hyvin ja yleisö halusi encoren. Me vedettin varmaan Tia Maria ja kumarrettiin. Yleisö huusi lisää kun lavan takana keräsin soittajat yhteen ja sanoin että yksi biisi vielä. Jostain syystä Jesua ei näkynyt missään mutta minulla oli uho päällä että äkkiä lavalle, kyllä Jesu kuulee ja tulee mukaan. Me soitettiin Pojat ilman basistia.

 

Lue lisää: 1990-96 ”Uuteen nousuun”, Jesu Hämäläinen

Lue lisää: 1990-96 ”Uuteen nousuun”, Mikko Kangasjärvi

Lue lisää: 1990-96 ”Uuteen nousuun”, Olli Lindholm