1996-2000 “Tuhon tiellä”, Olli Lindholm

Vuosi 1997 oli kova vuosi. Meikäläiseltä alkoivat paukut loppua loppuvuotta kohti. Tehtiin paljon keikkoja ja olin vielä päivätöissä päälle. Olin ollut jokusen vuoden Servillä töissä, kun minua kysyttiin esimieheksi. Suostuin koska luonteestani johtuen pelkään alituiseen mitä huominen tuo tullessaan. Vaikka Yö oli huippusuosittu, minua pelotti tilanne että suosio loppuisi ja en pystyisi elättämään perhettä. Tämä ennakkoon sureminen on sukuvika, joka ei muuta kun pahenee kun vanhenee. Yritin samaan aikaan tehdä 100 keikkaa ja olla esimies sekä perheenisä / aviomies. Kun 10 litran ämpäriin pistetään 20 litraa vettä se tulee reunoilta yli, ei voi mitään.

Keikan jälkeen Kouvola -98

Keväällä teimme Miehen tien, joka on mielestäni yksi hienoimmista Yö- biisestä ja sävellyksenä samaa tasoa kuin Joutsenlaulu. En tiedä miksi se laulu jäi jotenkin unohduksiin. Yksi syy voi olla että kun tulee kokoelma ja menestystä, ei mikään enää riitä, ei radioille eikä yleisölle. Jokaisen biisin pitäisi olla Joutsenlaulua parempi. Toinen syy on että mikään “normaali” tai yksinkertainen sovitus ei kelvannut bändille. Se ensimmäisen levyn yksinkertaisuus ja uho muuttui yliyrittämiseksi.

Loppukesästä saimme valmiiksi Pirstaleet. Mielestäni onnistuin tosi hyvin Hetki kahden– ja Pirstaleet -biiseissä. Markun biiseistä Kaikki tässä, Sateenkaaren pää ja Ansaan vielä sut saan olivat todella hyviä, mutta niin kuin totesin, ei mikään ollut tarpeeksi hyvää.

Marraskuussa sitten tapahtui sekin ihme että myimme Tavastian täyteen jo ennakkoon. Helsinki kaiken kaikkiaan on ollut meille vaikea paikka. Johtuisikohan siitä, että emme ole uramme aikana koskaan himoinneet turhaa julkisuutta, vaan olemme keskittyneet tekemään työmme hyvin ja karttamaan kaiken maailman kissanristiäisiä. Pirstaleet -levyn tiimoilta teimme myös yhteistä PR-työtä eli soitimme esim. Aamu-TV:ssä livenä. Se Aamu-TV jäi viimeiseksi PR-hommaksi, jota yhdessä tehtiin, Markku ja Jani kun eivät voineet sietää niitä hommia. Näin koko vastuu Yö- yhtyeen PR:stä siirtyi minulle. Minä tein sitten haastattelu- ja radiokiertueita yksin tai Frogleyn kanssa, pääasiassa yksin. Joulukuussa minulle ilmoitettiin töissä että minusta tehdään kiinteistöhuoltofirman vetäjä.

Vuosi 1998 oli suuri muutos. Minusta tehtiin siis kiinteistöhuollon esimies eli pistettiin semmoiseen hommaan josta en tiennyt mitään, tosta vaan. “Onnea Olli!”, sanoi esimieheni. Se kevät oli raskain mitä olen elämässäni kokenut. Näin jälkikäteen olen miettinyt, että laitettiinko minut siihen hommaan vain siksi, että irtisanoutuisin vai miksi? Joka tapauksessa toukokuun 18. päivä vein puhelimeni pois ja otin lopputilin valvottuani ensin lähes kolme kuukautta. Jouduin punnitsemaan että “Yö vai työ” ja että kuinka suuri osa minusta kuolisi jos lopettaisin laulamisen. Minun arvomaailmassani jätin itseni tyhjän päälle ja valitsin Yön. Vaikka tuntui hirveältä aloittaa “päätoimisena” muusikkona jälkeen vuoden 1986 jolloin menin X- Dreamsiin vaatteita myymään. Lisäsimme keikkojen määrää eli kyllä toimeentulo oli turvattu, mutta jotain puuttui; se toinen maailma johon kuuluivat tavalliset työkaverit. Sitä ei ollut ja sitä kaipasin.

Elokuussa rupesimme tekemään 13.Yö -levyä ja heti nousi pintaan uusi riidan aihe: Hakulinen. Minä halusin Jussin biisejä levylle, Jani ja Markku eivät halunneet. Etenkin Janin oli vaikea hyväksyä Jussin sävellyksiä jotka ovat hänen mielestään vanhanaikaisia. Jussi oli toimittanut minulle kymmenen biisiä, joista pidin kaikista. Levylle niistä päätyivät vain Vain yksi mies voi nostaa myrskyn ja Pilvenpiirtäjät, molemmat todella hienoja lauluja. Nyt kun en enää ollut päivätöissä, rupesin miettimään soololevyn mahdollisuutta, kun siihen olisi aikaakin ja tuntui Jussillakin olevan ylimääräisiä biisejä. Jussin laulujen vakavuus sekä mollisointi ovat mielestäni minua parhaimmillani. Ei niinkään huipputarkkaa laulamista noin teknisesti, vaan tulkintaa.

Syksyllä tuli uusi murhe, kun Jesusta tuli aivan kummallinen. Hän sulkeutui ja otettuaan pari olutta hän rupesi piikittelemään ja jopa haastoi riitaa. Jesu oli kämppäkaverini hotelleissa kahdeksan vuotta ja paras kaverini. Olin aivan äimän käkenä, että mitä tuo Jesu meinaa. Hammasta purren se loppusyksy ja talvi mentiin, kunnes 16.12.1998 Nivalan keikan jälkeen Jesu sanoi että hän jäisi bändistä lomalle muutamaksi kuukaudeksi ja että hän on hommannut tuuraajan itselleen. Pidin lyhyen palaverin Janin kanssa ja annoin Jesulle potkut. Se oli niin ilkeä puhelu, etten ole toista vastaavaa joutunut soittamaan. Jukin mukaantulo oli helppo ratkaisu, kun hän oli Markun ja Janin kaveri sekä todella hyvä basisti/laulaja. Juki oli soittanut ammatikseen jo 20 vuotta eri bändeissä ympäri maailmaa.

Aloitimme keikat maaliskuussa Ilmajoelta. Alussa tuntui todella pahalta, kun ei Jesu enää heiluttanutkaan päätään oikealla puolellani. Suuri muutos oli myös se, että vuodesta -82 lähtien joku oli ollut kämppäkaverinani hotelleissa ja nyt asuin yksin. Tuntui todella oudolta asua yhden hengen huoneessa. Nyt puuttui kaveri, jonka kanssa jakaa ilot ja surut. Keväällä ilmestyi 13.Yö ja tein Jugin kanssa pitkän radiorundin, jossa jaoin paikallisradioille 13.Yö -pöytäkelloja lahjaksi. Teetimme myös 50 kpl Yö-huppareita jaettavaksi. Levyn ilmestymisen jälkeen tajusin mokan, joka oli päässyt jostain syystä kaikkien silmien läpi. Kun levyn kannessa ja keikkajulisteessa luki 13.Yö Petanderin poseeratessa etummaisena, minun ollessa takana, rupesivat keikkajärjestäjät, levyn ostajat ja jopa yleisö lavalla että on olemassa bändi nimeltään 13. Yö, joka soittaa Yön biisejä.

Elokuussa olin saanut Hakulisen kanssa kasaan tarvittavan määrän uusia biisejä aloittaaksemme soololevyni harjoittelun. Rumpaliksi pyysin Ari Toikan Bomfunkeista, jonka tosin tunsin jo vuosien takaa. Kreivi on paras rumpali, jonka olen kuullut soittavan. Järjetön svengi ja ammattiylpeys. Costello Hautamäki on tuttu kaikille, jotka vähänkin musiikkia seuraavat. Costi yllätti minut, mikä sounditaju ja ammattiylpeys. Mikon tiesinkin, Mikkoon ei pety koskaan, huippumuusikko. Jukin kanssa olin jo aiemmin sopinut, että jos teen soolon, soittaisi hän bassoa. Sovin asian jo ennen kuin hän tuli Yöhön. Tuottajaksi/äänittäjäksi pyysin Dan Tigerstedtin, joka on tehnyt varmaankin kaikkien 70/80/90- lukujen suuruuksien kanssa töitä.

Syyskuun alussa Epe hyväksyi suunnitelmamme ja sitten töihin. Viikko treeniä ja viikko studiota. Muistui mieleen Varieteen teko. Todella hieno kokemus, en olisi uskonut, että nykymaailmassa voi tehdä levyjä “kuin hyvinä aikoina”. Luotin Danuun niin että hän miksasi levyn yksin vain Jugi makutuomarina. Ajan mittaan pääsin yli Jesun poissaolosta ja hyväksyin tosiasian, että häntä ei enää Yössä ole. Vasta kesällä 2000 puhuin Jesun kanssa puhelimessa ja huomasin että vaikka hän ei enää bändissä olekaan, ystäväni hän tulee aina olemaan.

Olimme tammikuun lomalla ja teimme vain perjantai- ja lauantaikeikkoja. Jani oli selvästikin väsynyt keikkailuun johtuen studionsa työkiireistä. Ymmärrän hyvin Jania kun vaakakupissa on studiotyö, joka on hänelle intohimo ja keikkailu paikoissa, joista ei enää pidä. Keikan teko on elämäntyö. Sitä ei voi puolivaloilla tehdä. Kunnioitan Janin suoraselkäisyyttä ja suoruutta.

4.4. meillä oli palaveri, jonka asiasisältö jääköön salaiseksi. Palaverin jälkeen lähdimme Tavastialle keikalle ja kun mikään asia joka palaverissa sovittiin ei pitänyt paikkaansa siellä keikalla, ilmoitti Jani keikan jälkeen että häntä ei enää tarvita. Kaksi päivää seuraavaan keikkaan ja minun tarvitsisi nousta lavalle ilman Jania, voi saakeli! Yksi bändin periaatteita on ollut että keikkoja ei peruuteta. Eikä ole peruutettu kuin kaksi 20 vuoden aikana ja niitä on tehty pian 1800 kpl. Saldo on hyvä. Ei peruttu nytkään ja 6.4. menimme Vaasaan ilman Jania, Markulla vain tuplakamat ja sillä lailla.

Viitanen ja Lewis Turussa 2.1.2000, Janin viimeisiä keikkoja Yössä

Heti Janin lähdön jälkeen piti alkaa levyä tekemään ja alettiinkin. Sovimme ,että kaikki jatkuu kuin ennenkin, eli Janin studio käytössä ja Jani soittajana levyllä mutta ei keikoilla. Eripura musiikin tyylistä kasvoi minusta koko ajan. Hakulisen biisit muodostuivat minulle koko ajan rakkaimmiksi ja aloin vieraantua ns. rock-toteutuksista. Syksyllä tein Jukin ja Mikon kanssa kymmenkunta Olli Lindholm Trio-keikkaa, joiden ohjelmisto rakentui mun ja Jussin biiseistä. Se oli hieno kokemus, joka lähensi minua edelleen Hakulismusiikkiin. Samalla tajusin kuinka tärkeä osa laulamistani on Mikon pianonsoitto. Kun säestys tapahtui koskettimilla, lauloin paljon paremmin kun kitaran kanssa ja tietysti biisit, joita soitimme, olivat myös enemmän molli-iskelmiä kuin rockia.

Elokuussa saimme melkein valmiiksi Valo -levyn. Melkein tarkoittaa sitä, että kun levymme oli miksausta vailla valmis, katosi se kovalevyltä taivaalle. Kvaak, kvaak kuului tietsikasta ja levy oli entinen. Meillä oli viikko aikaa tehdä levy uudestaan ja niin se myös tehtiin. Tuskin kenellekään muulle voi käydä näin huono säkä. Toisaalta oma vikamme kun ei oltu tehty varmuuskopiota.

Valo -levylle palkkasimme Lasse Norreksen Rio Popin hoitamaan levyn promootiota. Tein syksyllä ison radiorundin, TV- sekä lehtihaastattelukierroksen yhdessä Rio Popin kavereiden kanssa. Naama näkyi joka mediassa, olin jopa Bumtsi Bumissa. Kun marraskuussa lähdimme keikoille, emme ehtineet tehdä kuin kolme viikkoa keikkoja, kun oli Petanderin vuoro lähteä. Tietenkin Tavastian keikan jälkeen. Aikaa oli viikko, kun 1.12. olimme Jyrkissä livevieraana. Sain Costilta tietää Daffysta ja soitin hänelle lauantai-iltana 25.11 että tuletko kuukaudeksi bändiin? “Ei sen väliä”, sanoi Daffy. Isompi homma oli saada Mikko, jolla oli niin paljon töitä itselläänkin. Kiitos Mikon kun hän järjesti asiansa niin ettei jouduttu kuseen. 1.12. klo 15.30 soitimme Jyrkissä. Joulukuun keikat tehtiin ja todella hyviä olivat.