yo-1200x630
Yli miljoona levyä myyneen Yö-yhtyeen ”Hyvän yön lauluja” -albumi julkaistaan 20.10.2017. Levy koostuu yhtyeen rakastetuimmista lauluista, jotka bändi versioi ensimmäistä kertaa levylle akustisesti. Tämän päivän tulkinnan ja sovituksen saivat biisit kuten ”Vie mut minne vaan”, ”Likaiset legendat I”, ”Joutsenlaulu”, ”Laulu rakkaudelle”, ”Ihmisen poika”, ”Haaksirikko” ja useat muut klassikot.
”Laulujen alkuperäiset versiot jäävät yleensä kiinni aikaansa ja kuulijat muodostavat niihin hyvinkin henkilökohtaisia siteitä. Halusimme kunnioittaa alkuperäisiä kappaleita, mutta tuoda niihin nykypäivän tuotantotekniikkaa ja aikuisen, elämää nähneen ja kokeneen, Olli Lindholmin tulkintaa”, yhtye summaa.
Albumilla kuullaan myös mielenkiintoisia vierailijoita. Pianistivirtuoosi Lenni-Kalle Taipale esittää Olli Lindholmin kanssa kahdestaan “Ihmisen poika” ja Pedro Hietanen uusii 30 vuoden jälkeen soolonsa biisiin “Laulu Rakkaudelle”. Kansainvälistä mainetta niittänyt jouhikon soittaja Pekko Käppi esiintyy “Mustat päivät jäädä saa” –kappaleessa, Värttinä-yhtyeen Matti Kallion irlantilaiset pillit kuullaan Joutsenlaulussa ja Jani Viitanen palaa soittamaan “Enkelille” -biisin kitarasoolon.
“On usein arveluttavaa tehdä uusia versioita lauluista, jotka merkitsevät monille paljon. Tämän levyn tarkoitus ei ole sekoittaa pakkaa, eikä osoittaa, että näin nämä olisi kuulunut alunperinkin tehdä. Halusimme antaa näille lauluille ikäänkuin vaihtoehtoisen elämän. Nämä versiot syntyivät tähän aikaan, jossa monet esiintymistilaisuudet ovat intiimejä ja akustisempia, sellaisia joihin sähköisempi ilmaisu ei välttämättä sovellu”, Lindholm sanoo.
Biisilista:
Vie mut minne vaan
Likaiset legendat I
Mustat päivät jäädä saa
En saanut sua pilviin
Joutsenlaulu
Sunnuntai-iltana klo 21.00
Haaksirikko
Laulu rakkaudelle
Ei pakoon päästä voi
Vieraskirja
Ihmisen poika
Enkelille
Levyn lisäksi biisejä kuullaan livenä “Hyvän yön lauluja” –konserttikiertueella: